Kevät toi uuden suomalaisen aidon siiderin vuosikerran ja uutuutena suomalaisen aidon perryn

TIEDOTE 8.4.2021

 

Kevät toi uuden suomalaisen aidon siiderin vuosikerran ja uutuutena suomalaisen aidon perryn

Suomalaisen Aidon Siiderin Seura on jälleen saanut sertifioida lukuisten tuottajien siidereitä leimalla Suomalainen aito siideri. Tänä vuonna seura on luonut määritelmän myös päärynästä tehdylle perrylle, ja ensimmäinen Suomalainen aito perry on juuri leimattu.

Suomalaisen aidon siiderin ja perryn pohjana on sataprosenttisesti kotimainen omena tai päärynä. Suomalaisen Aidon Siiderin Seuran (SASS) sertifikaatti kannustaa tekijöitä käyttämään aitoa raaka-ainetta ja auttaa kuluttajia löytämään aidot tuotteet.

Koska siiderintekijät ovat enenevässä määrin päässeet kasvavan kotimaisen päärynäsadon äärelle, oli ajankohtaista luoda myös perryä koskeva määritelmä. Selvää on, että päärynä on vielä Suomessa harvinainen hedelmä, joten myös määritelmä ottaa tämän huomioon. Kansainväliseen tapaan on sallittua käyttää lopullisessa tuotteessa myös omenamehua, kunhan sen osuus jää alle puoleen. Määritelmässä otetaan huomioon paitsi raaka-aineen alkuperä, sen käsittelytapa.

– Suomalainen aito perry -nimi auttaa kuluttajia arvioimaan perryn suomalaisuutta ja aitoutta. Termin avulla on tarkoitus ohjeistaa valmistustapa niin harrastajille kuin kaupallisille tuottajillekin ja vakiinnuttaa se. Kaiken taustalla on suomalaisen raaka-aineen ominaispiirteiden säilyttäminen ja esilletuonti, SASSin puheenjohtaja Harri Ahola kertoo.

Poiminta Suomalaisen aidon perryn määritelmästä: ”Suomalainen aito perry on tehty suomalaisesta päärynämehusta. Mikäli perry on suodatettu tai pastöroitu, se kerrotaan etiketissä. Käyttöoikeuden myöntää ja nimen käyttöä valvoo Suomalaisen Aidon Siiderin Seura. Koska suomalaisten päärynöiden saatavuus on rajallista, suomalaisen aidon perryn valmistuksessa voidaan käyttää myös suomalaisia omenoita, mikäli omenamehun osuus on alle 50 %. Tämä edellyttää lisämerkintää: Sisältää suomalaista omenamehua xx %.”

Ensimmäinen Suomalainen aito perry

Ensimmäisenä Suomalaisen aidon perryn sertifikaatin ehti hakemaan tuotteilleen Lepaan Viinitilalla toimiva Panimoinen & Lemmes. Jyrki Pylväs on tehnyt perryä viime syksyn sadosta, ja on nyt pullottanut ja leimannut ne uudella Suomalainen aito perry -logolla.

Pylvään keittokattiloista tulee historian ensimmäinen Pärry. Päärynäpohjainen perry sisältää 12 prosenttia suomalaista omenamehua.

Suomalaisen aidon siiderin uusi vuosikerta

Suomalaisen aidon siiderin uutta vuosikertaa edustavat muun muassa Lepola Drinksin Lepola Real Apple Cider, Lepola Medium Dry Apple Cider ja Lepola Cucumber Apple Cider.

Uutuuksina Lepola Drinks sertifioi kaksi tuotetta: Organic Orchard Pear & Apple cider, luomuhedelmistä tehty omena-päärynäsiideri, joka on maustettu luomuhunajalla ja luomukvittenillä. Lepolassa on kokeiltu myös villikäymistä, ja tällä menetelmällä syntyi suodattamaton Lepola Wild & Free Apple cider.

Perniöstä tulevat myös Hallonmäen Siideripanimon siiderit, tuoreen vuosikerran Hallonmäen Villi ja Hallonmäen Hallon. Naapurista Angelniemestä Paulan Puutarhalta tulevat Paula Achrenin siiderit, joiden uudesta vuosikerrasta on tähän mennessä sertifioitu Luotsi Vahva, Pläkä Vahva ja Reimari Vahva.

Lepaan Viinitila saa käyttää sertifikaattia seuraavien Panimoinen & Lemmes -nimellä myytävien siidereiden yhteydessä: Pispalan Etelärinne, Tärviö 2020, Turmio 2020, Born to be Mild 2020 ja Hämeen hitain 2020.

Terissaaren tuoreen vuosikerran sertifioidut suomalaiset aidot siiderit ovat Korte, Miera ja Niini 2020. Kuura Cider on sertifioinut vuosikerrasta 2020 kaksi tuotetta: Kuura Kuiva ja Kuura Rosé.

Kolin Panimo ehti sertifioida Handcrafted Carelia ciderin jo vuoden 2020 puolella, samoin lohjalainen Top Fuel Beer Company oman Hybrid Apple Aito Siiderinsä.

Lisätietoa aitosiideri.fi

Seuran puheenjohtaja Harri Ahola

harrijahola@gmail.com

040 541 6147

Suomalaisen aidon siiderin ja perryn valmistajia:

Paulan Puutarha
Terissaari
Kuura Cider
Lepaan Viinitila/Panimoinen & Lemmes
Top Fuel Beer Company
Lammin Sahti
Hallonmäen Siideripanimo
Lepola Drinks
Universumin Prinssi
Panimo Kiiski
Kolin Panimo

Vastaa